Hengähdyshetki

Kuten ensimmäisessä julkaisussa mainitsin, olen miettinyt blogin perustamista jo pitkään. Aihe vain on puuttunut. Kun tulin äidiksi huomasin miten paljon ajatuksia pyörii päässä, ajatuksia joita on helpompi kirjoittaa ylös. Silloin päätin perustaa blogin.

Siitä päivästä on kulunut vasta muutama kuukausi. Niiden vajaa neljän kuukauden aikana olen kasvanut ihmisenä aivan valtavasti, oppinut elämän tärkeimmät asiat ja saanut uutta perspektiiviä elämääni. Mutta se ei ole blogin, vaan pienen poikani ansiota. Se kaikkein tärkein ihminen elämässäni.

Aion pitää taukoa blogista. En tiedä koska palaan tai palaanko ollenkaan. Se jää nähtäväksi. Kutsutaan tätä vaikka sosiaalisen median ähkyksi. Nyt tarvitsen hetken sulattaa sitä ähkyä. Ja elää hetkessä sen kaikkein tärkeimmän ihmisen kanssa.

Kiitos ja kumarrus,

Bee

Lottovoitto

En nykyään ehdi/jaksa seurata televisiosarjoja aktiivisesti, päivisin on täysi tuhina pikkuveijarin kanssa ja iltaisin vietän mieluiten aikaa mieheni kanssa. Toisenlaiset äidit on kuitenkin sarja jota haluan katsoa joka viikko, johtunee nykyisestä elämäntilanteestani vaikka seurasin sarjaa jo ennen raskautta ja äitiyttä. Minusta on niin mielenkiintoista nähdä erilaisia perheitä ja heidän matkaansa vanhemmuuteen. Nykyisin on melkein mahdotonta katsoa sarjaa kuivin silmin, itken viimeistään siinä vaiheessa kun vauva syntyy.

Eilinen jakso oli minusta kaikkein koskettavin pitkään aikaan. Jaksossa pariskunta odotti tyttölasta jolla oli poikkeuma/kasvain kaulassaan ja he tiesivät että pahimassa tapauksessa tyttö ei elä kauan ulkomaailmassa. He olivat saaneet tietää kehityshäiriöstä rakenneultrassa raskauden puolivälissä. En mene liian syvälle yksityiskohtiin etten paljasta koko juttua niille jotka eivät ole jaksoa nähneet, mutta voin kertoa että kannattaa varata nenäliinoja mukaan!

Kun odottaa lasta ei voi koskaan tietää mitä yllätyksiä raskaus voi tuoda mukanaan. Se epätietoisuus ja huoli joka seuraa odottavia vanhempia on lamaannuttavaa. Muistan miten kirosin sitä ettei mahassa ole ikkunaa jonka voisi avata ja kurkata onko vauvalla kaikki hyvin. Tai että virallisia ultraäänitutkimuksia on vain kaksi koko raskauden aikana.

Kun olin suurin piirtein raskausviikolla 14 sairastuin keuhkokuumeeseen ja jouduin röntgeniin. Lääkäri selitti että se on äidin terveyden kannalta pakko tehdä, vaikka raskaana olevia naisia ei mielellään kuvata. Pyysin saada vielä varmennuksen äitiyspolilta että se on varmasti ok, ettei vauvalle vain tapahtuisi mitään. Oli kuulemma turvallista jos vatsa peitetään kunnolla röntgensäteiltä. Raskaus oli niin alussa ja vauva vielä niin pieni ja alhaalla lantiossa että säteet eivät ylettyisi niin kauas. Mutta ei se hirveästi lohduttanut. Koska olin niin huolissani vauvan hyvinvoinnista sain vielä käydä ultrassa tarkistamassa että vauvalla on kaikki hyvin. Siellähän se pikkuinen potki ja pomppi, täysin tietämättömänä siitä mitä yksiön ulkopuolella tapahtuu.

Kun sitten koitti meidän rakenneultran aika olimme erityisen huolissamme juuri tästä syystä. Säteily kun voi aiheuttaa vaikka minkäsorttisia ongelmia. Mutta onneksi kaikki oli hyvin ja lapsemme kehittyi normaalisti. Ei näkynyt mitään poikkeavaa. Ja tasan neljä kuukautta sitten syntyi meidän terve poikavauva.

Terve lapsi on kuin lottovoitto eikä koskaan saa pitää mitään itsestäänselvyytenä. Sain taas muistutuksen siitä eilen. Ensimmäisellä mainoskatkolla kävin kurkkaamassa sitä meidän omaa pikku nyyttiä joka oli jo syvässä unessa. En voi olla muuta kuin kiitollinen.

Meidän oma pikku lottovoitto.  

Kun äiti sairastaa

Tämä on nyt ensimmäinen mobiiliblogipostaus joten katsotaan miten menee! Aina pitää kokeilla jotain uutta.

Heräsin maanantaina klo 04 kamalaan olotilaan ja tiesin että nyt on kuumetta. Mittari näytti melkein 38 astetta. Jippii. Kun sitten nousimme pojan kanssa klo 06.30 tuntui kuin jalat olisivat pettäneet kun kannoin pojan alas rappusia. Kylmä hiki valui selkää pitkin. Vaipanvaihtokin vaati muutaman huilauspaussin vessankannen päällä. Miten ihmeessä selviän tästä päivästä? 

Onneksi eläkkeellä oleva isäni asuu suhteellisen lähellä ja sain hänet ulkoiluttamaan koiran aamulla. Kuitenkin se suurin haaste oli keksiä pojalle tekemistä ilman että itse rasittuisin siitä liikaa. Jo pojan nostaminen tuntui kuin olisin nostanut betonipossun olkapäälle. Päivän pelastus oli kyllä Muumit. Se pyöri telkkarissa puolet päivästä ja poika sai viihdykettä kun äiti huili sillä välin. Tästä vauvojen telkkarinkatselusta on monta eri mielipidettä mutta antakaa pientä armoa sairastavalle äidille. Tällaisissa tapauksissa se on ihan ok pitää hetki telkkaria lapsenvahtina. 

Kun tulee äidiksi ensimmäistä kertaa ei ajattele sitä että ei voi ottaa sairaslomaa äitiydestä. Lasta hoidetaan olit sitten kuumeessa tai vatsataudissa. Tottakai pyydetään apua aina kun siihen on mahdollisuus, mutta kaikilla ei ole sukulaisia tai ystäviä lähellä jotka pääsevät päivisin auttamaan. Kun mies sitten pääsi töistä oli hän vauvanviihdytysasemassa loppupäivän ja sain levätä. Yöllä poika antoi äidin nukkua jopa neljään ennenkuin tuli nälkä ensimmäisen kerran. God bless. 

Äiti hoitaa sairasta lasta. Äiti hoitaa sairasta miestä. Mutta kuka hoitaa sairasta äitiä kun muut ovat töissä? Äiti itse. 

Leegoja ja lyhyitä pinnoja

Enkä puhu nyt leluista. Viime viikot ovat olleen niin levottomat ja itkuiset meidän huushållissa että omaa aikaa tuskin on. Joten otan nyt tilaisuudesta vaarin kun poika nukkuu päikkäreitä pihalla! Onnistuin ensimmäistä kertaa nukuttamaan herran ulos vaunuihin-jess! Yleensä päikkäreitä on vedetty parhaiten sisällä babynestissä mutta se alkaa olemaan jo niin nafti että uni tulee parhaiten vaunuissa.

Mutta itse asiaan eli hampaisiin. Ne tekee näköjään tuloaan koska on poitsu ollut sen verran levottomalla päällä pari viimeistä viikkoa. Jyrsii kättä hullun lailla ja kuola virtaa eikä ruoka oikein maistu. Neuvolassa kehotettiin antamaan särkylääkettä jos vauva on iltaisin todella itkuinen. On kyllä pelastanut jo parit yöunet. Pahin aika on nimenomaan myöhäinen iltapäivä ja ilta. Aamut herra on kuin hangon keksi mutta niin ne vauvat vissiin yleensä on. Paras hetki päivässä on just ne aamut ja meidän omat aamutouhut, koira vetää silloin vielä sikeitä joten ollaan ihan kaksistaan pikkuisen kanssa ja tehdään aamupalaa ja jumpataan. Mies kun lähtee aamulla töihin jo kuudeksi.

Olen myös huomannut että pojan oma temperamentti alkaa pikku hiljaa tulemaan esille. Ja on ihan selkeesti perinyt minun lyhyen pinnan! Meillä tulee olemaan kivaa kun uhmaikä alkaa. Naapuri kyllä meinasi että se temperamentti tasaantuu ajan kanssa (thank god). Mutta tomera pieni miehenalku hänestä on kyllä kehittymässä!

Mietin monesti minkälaista elämää eletään vuoden päästä. Innolla odotan ensi kesää kun poikamme on jo vuoden ikäinen taapero ja voimme tehdä enemmän juttuja yhdessä. Tämä kesä vietettiin siinä vauvakuplassa. Ainakin ensi kesänä on vauhti päällä, sen voin luvata!

Kuva: Jollyroom.fi

Minä

Jotta te lukijat tietäisitte kuka täällä ruudun toisella puolella kirjoittelee ajattelin kertoa vähän itsestäni.

Eli kuka on Bee? Vajaa kolmekymppinen äiti, vaimo, tytär, isosisko ja koiranomistaja. Olen paljasjalkainen Porvoolainen vaikka ehdinkin välillä asua neljä vuotta Turussa (täältä ei heru Turkuvitsejä koska se on aivan ihana kaupunki!). Siellä opiskelin vaatealan muotoilua, eli toisin sanoen olen ammatiltani vaatesuunnittelija. Äitiysloman jälkeen palaan takaisin töihin muoti- ja vaatetusalalle, tosin myynnin puolelle. Suunnittelu ja ompeleminen on tällä hetkellä enemmän tai vähemmän harrastus. Pitäisi taas aloittaa ompeleminen, nythän olisi oiva hetki ommella pikkuisia vaatteita.

Pidän hyvästä ruoasta, Tarantinon leffoista ja pikkutuhmista vitseistä. Läppää (joskus hyvää mutta enimmäkseen huonoa) lentää vaikka olen sisimmiltäni ujo. Minusta löytyy tyypillisiä neitsyen piirteitä- olen parantumaton perfektionisti ja mieheni mielestä vähän turhankin pedantti. Olen visuaalinen ihminen ja keskityn yksityiskohtiin, yleensä liiankin tarkasti.

Lapsena halusin lentoemännäksi mikä on varsin masokistinen ajatus koska ahdistun helposti lentokoneessa. Pianisti oli toinen haave mutta vanhempani kielsivät minulta pianotunnit koska vaihtoin harrastuksia kuin sukkia. Piano olisi ollut vähän turhan kallis investointi.
Vartuin maalla kaksikielisessä perheessä. Äidinkieleni on ruotsi joten suokaa anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet. Vaikka puhun sujuvasti suomea voi kielioppi joskus pettää.

Äitiys on opettanut minulle ennen kaikkea kärsivällisyyttä. Perfektionistina olen myös joutunut luopumaan ajatuksesta että kotona pitää aina olla putipuhdasta. Pikkulasten kanssa täytyy hyväksyä että kaikkea ei ehdi tehdä, mikä pätee myös kodinhoitoon. Ei se maailmaa kaada vaikka et ehtisi hoitaa tiskeja pois alta ennen vieraiden tuloa tai pilkottaako sohvan alta pölypallo. Ainaisena stressaajana olen myös oppinut ottamaan iisisti ja olemaan itselleni armollisempi.

Tällä hetkellä haaveilen uudesta tatuoinnista, sytyttelen kynttilöitä joka ilta ja suunnittelen uuden vuoden hääjuhlaa. Ja koitan muistaa elää hetkessä. Se on ehkä kaikkein tärkeintä.

Syksy

Hei syksy! Olet täällä taas. Kesä meni ohi niin nopeasti etten edes tajua. No, onhan tämä kesä ollut erilainen ja touhua täynnä! Hieman pelottava ajatus että aika menee tästä eteenpäin todella nopeasti. Pitäisi vain muistaa olla hetkessä mukana että ehtii nauttia joka hetkestä. Ajan kulun kun näkee parhaiten lasten kehityksestä...

Tässä viikonlopun meininkejä kuvien kera. Hyvää syksynalkua!

Perjantaina oli äidin ansaittu iltavapaa hyvän ystävän luona. Ruokaa, leffa ja lasi kuplivaa!

Viikonloppusafkaa- paistettua kuhaa ja kukkakaalimuusia. Niin helppoa ja hyvää!

Poika yllätti viikolla nousemalla käsivarsilleen vatsallaan maatessaan. Askel lähempänä konttaamista!

Kolme kuukautta

Tänään poikamme täyttää kolme kuukautta. Tuntuu että olin vasta viime kuussa synnytyssairaalassa ihmettelemässä. Samalla tuntuu että siitä on jo ikuisuus, niin paljon poikamme on kasvanut ja kehittynyt näinkin lyhyessä ajassa.

Koko ensimmäinen kuukausi vauvan kanssa on vaipunut unholaan. En osaa yhtään sanoa miltä minusta tuntui tai mitä me teimme ekat neljä viikkoa. Unenpuute, imetyshormoonit ja ylipäätään koko elämänmuutoksen sisäistäminen ovat kyllä osasyitä siihen. Se kun lapsi syntyy ja muutut odottavasta äidistä tuoreeksi äidiksi on niin suuri tapahtuma että aivojen on mahdoton prosessoida kaikkea. Siksi varmaan unohtaa synnytyksen ja sen aiheuttamat kivut aika nopeasti ja ensimmäinen aika kotona vauvan kanssa on yhtä sumua.

Kun sitten vauvakupla poksahtaa olet taas mukana maailman tapahtumissa. Tiedät minä vuonna eletään ja osaat helpommin koordinoida arkea vauvan kanssa. Olet enemmän läsnä ulkomaailmalle. Mutta vauvakuplassa on ihanaa. Siellä saa unohtaa päivät ja kellonajan ja vain nauttia hetkestä ja siitä pienestä ihmeestä joka ääntelee, tuhisee ja tuoksuu makealle maidolle. Se hetki on niin lyhyt.

Meidän pojasta on kasvanut kolmessa kuukaudessa iloinen, hymyilevä ja ympäristöstään kiinnostunut  pieni miehenalku. Hän oppii koko ajan uutta ja mielenkiinnolla odotan, minkälaiset nämä seuraavat kolme kuukautta tulee olemaan.

5:2

Nyt on mennyt melkein viikko siitä kun aloitin uuden ruokavalion päästäkseni eroon niistä sitkeistä raskaudenjälkeisitä kiloista. Ja miltä nyt tuntuu? Ihan hemmetin hyvältä! Elopainoa 1,5 kg vähemmän ja olo mitä mainioin. Jess! Näillä on hyvä mennä eteenpäin kohti tavoitetta. Ja millä keinolla pääsin näistä 1,5 kilosta eroon? No minäpä kerron.

Kuulin 5:2 ruokavaliosta jo aikoja sitten kun satuin näkemään dokumentin aiheesta dieetin luojalta, Michael Mosleylta. Paastoa kaksi päivää viikossa ja syö normaalisti viisi päivää, laihdu ja saa jopa lisää elinvuosia. Hey, why not! Paastopäivinä saa syödä vain 500 kaloria per päivä ja päivät saat itse valita. Ne vaan eivät saa olla peräkkäisinä päivinä. Loppupäivät saa tosiaan syödä ihan normaalisti. Ei paha.
Kun sitten olin kuullut kaupungilla puhuttavan että dieetti todella toimii päätin kokeilla. En ole koskaan ollut hyvä laihdutuskuurien kanssa enkä oikeastaan koskaan ole tarvinnut niitä. Kunhan vaatteet menee päälle on kaikki ok. Elämäni motto. No nyt on asia kuitenkin niin että ne vaatteet eivät mene päälle joten on pakko tehdä jotakin. Muuten tulee aika kallis vaatevaraston vaihtoprosessi. Joten päätin säästää rahaa ja laihduttaa pois ne ylimääräiset 9 kg.

No mitä paastopäivinä sitten saa syödä? Ei mitään. Runsasproteiinista ja mahdollisimman täyttävää (mutta kuitenkin vähäkalorista) ruokaa, koska niitä aterioita on se about kolme per vuorokausi. Silloin pysyy jotenkuten kylläisenä koko päivän. Nälkähän paastopäivinä tulee, ei siitä mihinkään pääse, mutta kun tietää että seuraavana päivänä saa taas syödä normaalisti jaksaa elää nälän kanssa. Kananmunat (ilman keltuaista), raejuusto, vähärasvaiset maitotuotteet ja lihat, vihannekset, kuitupitoiset ruoat. Ja paljon vettä. Siinä muutama esimerkki.

Ensimmäisenä paastopäivänä aloitin aamun kananmunalla, raejuustolla ja kupilla kahvia. Lounaaksi salaatti tonnikalalla ja raejuustolla ja illalliseksi puuroa mustikoilla. Välipalana meni pieni omena, riisikakku ja kahvia. Hassua kyllä en tuntenut niin pahaa näläntunnetta kuin olin kuvitellut vaikka en syönyt yhtäkään kunnollista lämmintä ateriaa. Tosin en usko että ekan päivän kalorit jäi siihen 500, mutta en usko että se niin nuukaa on. En oikein jaksanut kunnolla laskea kaikkia kaloreita. Päivän kalorimäärä oli kuitenkin reilusti alle suositellun 1800-2000 kaloria.

Seuraavana päivänä huomasin syöväni normaalia vähemmän automaattisesti vaikka olisin saanut syödä oikeastaan mitä tahansa. Jotenkin sitä tottuu paaston aikana syömään vain silloin kun on nälkä ja turhat napostelut jäävät pois. Luulen että minulle oli jäänyt se raskaudenaikainen syömisväli päälle vaikka en enään tarvitse samalla tavalla ravintoa kuin silloin. Raskaana kun olisi hyvä syödä n. 300 kaloria enemmän vuorokaudessa. Ja kestäähän raskautta melkein kymmenen kuukautta joten ei ihme että se ylimääräinen syöminen jää tavaksi.

Dieetissähän on loppujen lopuksi kyse siitä että viikon kalorimäärä vähenee ja laihtuu. Ei siis mitään poppaskonsteja. Luulen että tällä ruokavaliolla saan hyvän alun totutella kroppaani pärjäämään taas vähemmällä ruoalla ja voin kohta jättää paastopäivät pois kun se päivittäinen kalorimäärä vähenee automaattisesti.

Uuden ruokavalion rinnalla käyn lenkillä pari kertaa viikossa ja teen lihasharjoituksia. Mutta paastopäivinä ei kannata kuntoilla enempää kuin on pakko. Meinasin pyörtyä imuroidessani. Ihan vain varoituksena.

5:2 dieetistä voi lukea enemmän täältä. Netistä löytyy myös reseptejä paastopäiville jos ei pupunruoat innosta.

Katsaus kotiin osa 3

Tervetuloa poikamme huoneeseen! Vaavimme oma paratiisi. Huomaan lisääväni ja muuttavani sisustusta koko ajan joten huone voi olla ihan eri näköinen ensi kuussa, mutta on vain niin ihanaa sisustaa lapsen huonetta! Ostin Ikean reissulta seinätarroja ja paperiteippirullia ja homma lähti pikkasen lapasesta kuten saatte huomata...

Pilvet ovat vähän niinkuin meidän "juttu", huomaan ihastuvani kaikkeen missä on pilviä. Ikean pilvityyny oli siis ihan pakko saada. 

Uusin hankinto eli avohylly on todella kiva ja sopii huoneeseen hyvin. Kun muutimme asuntoon oli seinällä aika rumat jäljet edellisten asukkaiden hyllyn jäljiltä joten uusi hylly peittää ne mukavasti.

Hoitopöydästä voi tulevaisuudessa tehdä kirjoituspöydän pienelle koululaiselle.

Kuten jo alussa mainitsin tulee huone muuttumaan ajan ja fiiliksen myötä. Kunhan poika kasvaa ja alkaa leikkimään kunnolla olisi toiveena saada pieni leikkiteltta/tipi huoneeseen. Taaperon huonetta saa sitten ensi vuonna alkaa sisustamaan. Silloin kaikki pieni sälä (varsinkin ne arvokkaammat) saa kyllä mennä jemmaan kaapin perälle, muuten pikku kätöset kyllä löytää ne. Nyt voi vielä nauttia siitä että tavara pysyy siinä minne olen sen laittanut!

SE tunne

Huoli. Olotila josta ei pääse irti. Tunne joka hiipii säännöllisin väliajoin esille. Vaikka vakuuttaa itselleen että kaikki on hyvin. Vaikka muut sanovat ettei ole mitään hätää. Se tunne otti minusta vallan heti positiivisen raskaustestin jälkeen. Mitä jos jotain sattuu? Mitä jos tämä onni loppuukin lyhyeen?

Raskauden alkuvaiheessa pelkäsin keskenmenoa. Pelkäsin että menen ensimmäiseen ultraan ja näytöllä näkyy vain tyhjyys. Mitä jos siellä ei olekaan ketään?
Sitä ensimmäistä ultraa en unohda koskaan. Kun kätilö laittoin näytön päälle, etsi vatsan päältä oikeaa kohtaa, käänteli ja väänsi. Kunnes näytölle ilmestyi pää. Sitten kädet. Ja jalat. Herranjestas siellä asuu joku! Meidän vauva. Potki ja teki voltteja, avasi suutaan ja imi peukaloaan. Aivan uskomaton tunne. Kaikki on hyvin.

Kun vauva alkoi tuntuvasti potkimaan masussa raskauden keskivaiheella sai mieli hieman lepoa. Potku. Aaaaah kaikki hyvin. Mutta jos potkujen väli oli tavallista pidempi sai se minut kävelemään seiniä pitkin. Sama jos vauva potki liian usein. Onko tämä nyt normaalia? No huhhuh. Näin jälkikäteen se kuulostaa niin hölmöltä, mutta silloin oli huolissaan ihan kaikesta.

Raskauden loppuvaiheessa odotti vain sitä että vauva syntyisi ja näkisit että hänella on kaikki hyvin (ja että hän on todellinen, ei sitä oikein hiffaa ennenkuin vauva on syntynyt). Mutta sitten se kunnon huoli vasta alkaa. Syökö hän kunnolla? Nukkuuko hän tarpeeksi? Onko hänellä liian kuuma, liian kylmä? Osaanko nyt hoitaa häntä kunnolla? Keksinkö nyt tarpeeksi viihdykkeitä? Onko hänellä tylsää minun seurassani? (jep, mieheni nauroi kun kysyin häneltä sen kysymyksen...) Lista on loputon. Aina tulee uusia huolenaiheita.

Kun päättää hankkia lapsia pitää myös antaa huolen olla läsnä koko ajan. Siitä ei pääse mihinkään. Sen kanssa täytyy vaan oppia elämään. Kyllä se helpottuu ajan myötä (kuulemma), mutta ei se katoa kokonaan.

Auta armias kun koittaa se hetki kun poikamme menee päiväkotiin. Ja kouluun. Saa ajokortin. Muuttaa pois kotoa...

"Raising children is an uncertain thing;
success is reached only after a life of battle and worry."
                                         - Democritus

Viikonloput tulee ja menee

Hyvää maanantaita! Viikonloppu oli meidän osalta touhua täynnä ja se tuntuu tänään kropassa- jestas miten väsyttää! Olisi hyvä rauhoittaa viikonloput jotta saisin itse levätä kun on mies kotona auttamassa, mutta näin hienoina kesäkeleinä ei vaan malta ottaa iisisti. Nyt kun vihdoin kesä alkoi kunnolla.

Perjantai oli siitä jännittävä päivä että siirsin pojan pinnasängyn meidän makkarista omaan huoneeseen. Ajattelin saavani edes vähän paremmin nukuttua kun en herää kaikkiin tuhinoihin. No, ei mennyt ihan niinkuin Strömsöössä. Nauroin tänään aamulla miehelleni että sain jopa paremmin nukuttua ennen sängynsiirtoa- nyt herään itsekseni yöllä tarkistamaan onko kaikki hyvin toisessa huoneessa! Voi tätä äidinvaistoa... Ja mies sen kun kuorsaa siinä vieressä. Nice.

Muuten poika on sopeutunut hyvin muutokseen, en usko että edes tajuaa missä nukkuu kun näkee vain katonrajan ja sängyn sisäpuolen! Mutta onhan se kiva nukkua omassa huoneessa. Laitan kuvia pojan huoneesta kunhan saan otettua parempia kuvia!

Lauantaina koitti kesän ensimmäiset rapujuhlat. Vietimme niitä mieheni perheen mökillä pienessä seurueessa. Ei mitään rairaita ja snapsilauluja. Kunhan nautimme hienosta päivästä ja maukkaista merenelävistä. Poikamme oli todella reipas koko päivän ja saimme tavata tuttavapariskunnan kaksi viikkoa vanhemman poikavauvan. Oli hauska nähdä kun pojat katselivat ihmeissään toisiaan ja juttelivat toisilleen. Siinä on mainio kaksikko ensi kesänä kun saa samanikäistä seuraa.

Sunnuntaina tehtiin reissu Ikeaan. Makuuhuoneemme on kaaoksen keskellä ja tarvitsimme työpöydän alle hyllykön jotta saisimme järjestettyä kaikki konttorikamat. Samalla menimme katsomaan hyllyä pojan huoneeseen. Hänellä on niin paljon kauniita esineitä jotka eivät pääse oikeuksiinsa muualla kuin avohyllyllä. Työpisteen hyllyä emme löytäneet mutta poika sai kivan avohyllyn huoneeseensa.

Reissu oli poikamme ensimmäinen pitempi kauppareissu. Ennen en uskaltanut ottaa häntä mukaan pitemmille kauppakäynneille pelkäen itkupotkuraivareita. Nyt hän kuitenkin oli todella hyväntuulinen ja nukkui suurimman osan ajasta tavaratalossa. Huomaan selvän eron pojassa jos vertaa neljä viikkoa taaksepäin; hän on paljon tyytyväisempi eikä saa samalla tavalla itkukohtauksia. Viikon päästä tulee kolme kuukautta täyteen ja silloin itkuisuuden pitäisi helpottua ainakin kirjojen mukaan. Minusta hän on ollut iloisempi ja paremmalla tuulella jo muutaman viikon ajan. Ihanaa! Ei ole parempaa kuin nähdä lapsensa tyytyväisenä, tietää tekevänsä ainakin jotakin oikein. 

Asiasta toiseen: olen aloittanut uuden ruokavalion tällä viikolla jotta pääsisin eroon ylimääräisistä raskauskiloista. Lisää siitä ja raskaudenjälkeisestä kuntoilusta myöhemmin kun/jos alkaa näkymään tuloksia! 

Sisustuskuvien puutteessa kuva hymyilevästä koirasta.

Hei, minulla on jalat!

Heräsin yöllä ähinään ja puhinaan. Ääni tuli perheen juniorin sängystä. Kurkkasin sinne ja näin pienen nyytin käpristyneenä pieneksi palloksi, kikattelen ja ähkien. Hän on nyt tajunnut että hänellä on jalat. Ja niiden kanssa on niin kiva leikkiä, jopa yöllä. Hymyilin ja menin takasin nukkumaan.

Poika huomasi omat kädet jo muutama viikko takaperin. Ne ovat olleet ykköslelu siitä lähtien. Sormet ovat suussa melkein koko ajan. Samalla hän on opetellut pitämään kädessään tavaroita ja nostamaan ne suuhun. Täytyyhän kaikkea maistaa!

On niin palkitsevaa nähdä lapsensa oppivan ja kehittyvän. Hymy nousee kasvoille kun näkee sen innostuksen ja ilon kun lapsi tajuaa jotain uutta itsestään. Pojan ensimmäinen kunnon nauru naurettiin noin viikko sitten. Voi sitä hämmästystä hänen kasvoillaan kun ei ensin tajunnut mikä ääni sieltä suusta tuli! Kun sitten aloin itsekin nauramaan hän ymmärsi ettei siinä ollut mitään pahaa ja jatkoi. Siinä me kikateltiin tovi. Ja äidiltä pääsi onnenkyyneleet. Niin ihana, kupliva ensinauru!

Minulla on puhelimessani sovellus, The Wonder Weeks, josta näkee lapsensa kehitysvaiheet. Ohjelmaan tallennetaan lapsen laskettu aika (ei siis syntymäpäivä kuten aluksi luulin) ja se laskee vaiheiden alkamispäivät sen perusteella. Sovelluksessa on kalenteri josta näkee koska seuraavan vaiheen pitäisi alkaa ja loppua. Latasin sovelluksen kun poikamme oli noin kuukauden ikäinen koska hän oli ollut tavallista ärtyneempi ja itkuisempi jo muutaman päivän. Epäilin vatsavaivoja mutta halusin vain uteliaisuuttani tarkistaa onko tulossa joku kehitysvaihe. Ohjelman mukaan ensimmäinen vaihe alkaisi kolmen päivän päästä ja vaiheen "oireet" sopivat just eikä melkein poikamme käyttäytymiseen.

Alkamis- ja loppumispäivät eivät stemmaa päivälleen ohjelman kanssa koska kaikki lapset ovat erilaisia, mutta se on ihan kiva apuväline. Jonkun ajan kuluttua alkaa oppimaan "vaihekäyttäytymisen" ja osaa aavistaa etukäteen että lapsella on jokin kehitysvaihe alkamassa. Ja vaiheita on koko ajan. Kun juuri olet päässyt yhdestä toinen vaanii nurkan takana. Vaikka vaiheet voivat olla rankkoja kun lapsi on tavallista itkuisempi ovat ne kuitenkin askel eteenpäin lapsen kehityksessä.

Poikamme on nyt kymmenen viikon ikäinen. Uskomatonta miten se aika menee! Vastahan kotiuduttiin sairaalasta pikkuisen nyytin kanssa. Nyt se nyytti jo tarttuu esineisiin, hymyilee ja jokeltelee päivä päivältä enemmän. Ja lisää on tulossa!

Pinterest

Pinterest on sivu jota käytän tosi paljon. Ihan vain inspiroituakseni ihanista kuvista tai saamaan uusia ideoita niin kodinsisustukseen kuin pukeutumiseenkin. Tällä hetkellä "pinnaan" eniten kuvia Home Interior-kansiooni. Uuteen kotiin muutettuamme sisutussormet syyhyävät malttamattomina ja sisustus-nettikauppoja tulee selailtua luvattoman paljon, puhumattakaan tavaroista jotka klikkaan kotiin (hups). Ja me kun mieheni kanssa sovimme ettei osteta mitään turhaa kun kerran ollaan päästy eroon vanhoista kamoista. Niin vissiin. Onneksi en ole ainoa osapuoli joka tuo kotiin kamaa... Tosin meillä on tapana kierrellä kirpputoreja ja sukulaisten vinttejä joten kaikki ei ole uutta, mielestäni kotiin saa enemmän persoonaa isoisän vanhasta arkusta kuin Ikean kokoa-se-itse-huonekalusta. Vaikka meillä onkin paljon huonekaluja kyseisestä liikkeestä.

Tällä hetkellä lisään paljon kuvia myös Baby boy- kansiooni. Minusta kun on niin ihanaa pukea pikkuiset ihaniin vaatteisiin. 

Jos et vielä ole tutustunut sivuun suosittelen tekemään niin! Et tule katumaan.

Huh hellettä!

Heippa taas pitkästä aikaa! Arki on vienyt allekirjoittaneen totaalisesti mennessään enkä ole tajunnut ajankulua ollenkaan. No, jos totta puhutaan en yksinkertaisesti ole ehtinyt jaksanut koneen äärelle. Poika sai viikko sitten ensimmäisen rokotteen ja taistelimme sen seurauksena vatsakipujen kanssa. Onneksi masuvaivat kestivät vain muutaman päivän. Yöt herra nukkui kuitenkin hyvin joten äidillä riitti energiaa päivään vaikka itkuisuutta oli enemmän.

Havahduin kuitenkin muutama päivä sitten pojan outoon marinaan keskellä yötä. Olin jo alkuillasta ihmetellyt miksi hän ei tahdo nukahtaa vaan heräili vartin välein ja nukahti vasta pari tuntia myöhemmin. Olin alkuviikosta ottanut uuden nukutusrutiinin käyttöön joka osoittautui pojalle sopivaksi (voin palata nukutusrutiineihin myöhemmin) joten ihmettelin mistä nyt tuulee. Vauvan kanssa kun ei päivät ole samanlaisia ja tutut rutiinit voivat hetkessä kääntyä päälaelleen ajattelin että nyt on vain uusi vaihe alkamassa ja uni oli siksi katkonaista. No siinä äiti sitten nousi tunnin välein tarkistamaan mikä on hätänä. Tutti? Ei. Nälkä? Ei. Vaippa? Ei. Hän vain marisi. Koko yön.

Seuraavana yönä taas sama ralli. Vasta neljännen rauhattoman ja unettoman yön jälkeen tajusin. Rauhattomat yöt alkoivat samaan aikaan kun tänne tuli uusi helleaalto. Päivisin hän oli myös itkuisempi ja rauhattomampi, ruoka ei maistunut ja päiväunet jäivät lyhkäsiksi jos edes malttoi nukahtaa. Eilen oli pahin päivä, hän vain huusi ja huusi koko päivän. Siinä vaiheessa olin valvonut jo neljä yötä putkeen. "Helleaalto jatkuu ensi viikolla"- luin lehdestä. Jippii. Pelkäsin jo tulevia unettomia öitä. Poika on aina ollut kuumakalle mutta hän harvoin valittaa kuumuutta. Puen hänet aina kevyesti sisällä. Siksi en tajunnut että helteet vaikuttaisivat häneen tällä tavalla.
Illalla kun lämpötila laski tuuletimme kämpän ihanan viileäksi ja laitoin pojan nukkumaan pelkissä vaipoissa. Peitoksi jätin pelkän lakanan. Jos ei uni nyt tule en tiedä mikä on vialla.

Luojan kiitos sain viime yönä unta. Jopa niin hyvin että näin unia. Yöllä nousin pari kertaa syöttämäään mutta muuten yö sujui rauhallisemmin. Heräsin pieneen tuhinaan varttia yli kuusi aamulla. Kurkkasin pinnasänkyyn ja siellä makasi pieni herra hymy korvissa. Tunsin kuinka energia virtasi kehossani. Nyt olemme taas vähän fiksumpia. 

Baby Exclusive

Selasin H&M:n kotisivuja ja silmääni pisti uudet Online Exclusive vauvanvaatteet. Niin ihania! Poimin muutaman suosikin mallistosta. Näkisin nämä poikamme päällä tänä syksynä:

Ihastuin kuosiin ja värimaailmaan- sopivat niin pojille kuin tytöillekin! Samassa kuosissa saa myös ihanan tikkipeiton ja säilytyspussin. Olen huomannut että vilttejä ja peittoja ei voi olla liikaa kun on vauva talossa. Kivana uutuutena hennesin valikoimassa on hoitolaukku. 

Puren huulta etten klikkaisi näitä kaikkia kotiin. Mitä pidät mallistosta?

Katsaus kotiin osa 2

Seuraavana vuorossa makuuhuone joka on selkeesti modernimpi sisustukseltaan kuin olohuone. Harmaa-musta-valkoinen väriskaala on rauhoittava ja graafiset taulut tuovat kontrastia. En ole mikään päiväpeittoihminen joten huoneen ilme muuttuu aina käytettävissä olevien lakanoiden värin mukaan. Juuri nyt himoitsen tummaa sinivihreetä sävyä makkariin. 

Poikamme sänky mahtui hyvin sänkymme jalkopäähän. Huoneen toisella puolella on melkein koko seinä vaatekaappia ja noin puolentoista metrin kolo mihin rakennamme työnurkkauksen. 

Peili on kirpputorilöytö. Olen jo jonkun aikaa etsinyt pyöreää peiliä joko nahka- tai metalliremmillä. Kuvassa näkyy vielä vanhat lampunvarjostimet. Ja pikku söpöläinen ottamassa nokoset :)

Uudet yöpöydän lamput. Tuovat ihanaa hotellifiilistä. Yöpöydän nupit vaihdoin vanhempieni luota löytämiini "kristalli"nuppeihin. Sopivat kivasti lampunjalkoihin. Jotenkin minua kiehtoo harmaan ja kullan sekoitus tällä hetkellä. 

Onko pulla jo uunissa?

Onko sinulla lapsia? Puolituttu asiakas katsoi minua silmiin kun yritin keksiä hyvää vastausta. "Ei ole, mutta koira meillä on!" naurahdin vaikeana kun tajusin miten toopelta se kuulosti. Onko veljelläsi lapsia? "Ei ole." Eli sinun vanhempasi eivät ole vielä saaneet kokea miltä tuntuu olla lapsenlapsia! "Juu ei."
Asiakas oli juuri saanut ensimmäisen lapsenlapsensa. Ja minä olin noin viikko sitten tehnyt negatiivisen raskaustestin.

Ihmisillä on jatkuva tarve kysellä nuorilta, lapsettomilta naisilta ovatko he jo päättäneet lisääntyä tai onko pulla jo uunissa. Ihan kuin aihe olisi yhtä arkinen kuin päivän sää tai mitä söit lounaaksi. Vaikka  uskoisin että aihe on se kaikkein henkilökohtaisin ja arin mitä toiselta ihmiseltä voi kysyä. Joten miksi toiset luulevat että on ok kysellä raskaudesta tai lapsista jopa täysin tuntemattomilta ihmisiltä? Ethän voi tietää onko kyseinen henkilö yrittänyt raskautua jo pitemmän aikaa tuloksetta. Tai että hän on juuri kokenut keskenmenon. Tai että hän ei ole valmis siihen tai ei edes halua lapsia. Samasta aiheesta voi lukea ruotsiksi täältä. Suosittelen!

Ymmärrän että tämä puolituttu asiakas oli niin mummo-onnen kukkuloilla ettei varmaan tajunnut miten tökeröltä hän kuulosti. Hänen kysymys vain sattui tulemaan aika huonolla hetkellä. Silloin raskaus ja lapset oli asia joka pyöri päässäni joka ikinen päivä. Pitikö minun vielä kaiken lisäksi potea huonoa omatuntoa siitä että vanhemmillani ei vielä ollut lapsenlapsia? Hei haloo.

Meni muutama viikko ja testi näytti plussaa. Olisin niin halunnut nähdä tämän saman henkilön uudestaan ja sanoa että nyt mun vanhemmat saa kokea miltä tuntuu olla lapsenlapsia.

Olen onnellinen

26.7.2015 tulee olemaan elämäni tärkein päivä poikamme syntymäpäivän lisäksi. Ihana poikamme sai kasteessa nimen ja me saimme mieheni kanssa toisemme seitsemän vuoden seurustelun jälkeen <3

Katsaus kotiin osa 1

Ensimmäisenä vuorossa kodin keskipiste- olohuone.

Tyyliltään meidän olohuone on skandinaavinen boheemilla tvistillä. Vintageaarteet sekoitettuna Ikean massatuotantoon. Hayn Tray table on ollut toivelistallani jo useamman vuoden. Mieheni maalaamat taulut tuovat väriä ja persoonallisuutta muuten mustavalkoiseen sisustukseen. 

Koska muutimme asuntoon vasta vajaa kolme kuukautta sitten sisustus on vielä hieman kesken. Päähuonekalut ovat löytäneet paikkansa mutta tauluja ripustetaan sitä mukaan kun sopiva paikka löytyy. Mutta sellaista sisustaminen on, se elää koko ajan. 

Vincent

Vincent. Vini. Vinarn. Weenie. Vinuli. Los Vincenttos. Rakkaalla koiralla on monta nimeä. Tänään meidän oma hauveli täyttää pyöreitä. 1 vee. Vuosi sitten Vini oli kämmenen kokoinen pieni avuton koiravauva, tänään vajaa 15 kiloinen lihasklöntti.

Onnea Vini! <3

Kukaan ei ole seppä syntyessään

Olen ylpeä sinusta. Silmäni kostuivat kun kuulin äitini sanat. Olin taas kerran soittanut hänelle ja panikoinut jostakin poikaamme liittyvästä asiasta. Syökö hän nyt tarpeeksi? Miksi hän itkee näin paljon? Teenkö nyt oikein? Onko tämä normaalia? Näitä asioita varmasti kaikki tuoreet äidit pohtivat jossain vaiheessa. Varsinkin kun kyseessä on ensimmäinen lapsi. Olenko tarpeeksi hyvä äiti?

Ystäväni sanoi minulle kun poikamme oli parin viikon ikäinen että kukaan ei ole seppä syntyessään. Hänellä on meidän poikaa pari kuukautta vanhempi poika, myös esikoinen. Näinhän se on. Eihän sitä voi tietää kaikkea lastenhoidosta ja vanhemmuudesta kun saa ensimmäisen lapsensa. Se täytyy oppia tekemällä ja kokeilemalla koska kaikki lapset ovat erilaisia. Jos kaikki vauvat söisivät yhtä paljon ja nukkuisivat saman verran vuorokaudessa vauvojen mukana tulisi käyttöohje.

Olen yllättynyt kuinka luonnolliselta äitiys ja vauvanhoito tuntui heti poikamme synnyttyä. Minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta vauvoista ennen raskautta. En ollut esimerkiksi vaihtanut yhtäkään vaippaa. Hitto, enhän ollut edes koskenut vaippaan ennenkuin sain sellaisen käteeni ystäväni vauvakutsuilla alkuvuodesta. Mutta sujuihan se vaipan vaihtaminen. Ja sylissä pitäminen ja nostaminen. Sehän on minun lapsi. Hänellä on minun siniset silmät ja minun tummanvaaleat hiukset. Ja äitini suvun nenä. Kyllä minä häntä osaan hoitaa.

Hassua miten äitiys ja äidinvaisto on piilossa siellä jossain ja tulee esille kun saamme ensimmäisen lapsemme. Vaikka sitä oli vaikka kuinka huolissaan siitä pärjääkö nyt lapsen kanssa. Raskauden aikana itkin monta kertaa miehelleni pelkäen että tulen olemaan huono äiti. Allt ordnar nog sig. Vi klarar det tillsammans. Ja niinhän me pärjäämme, yhdessä. Ja isovanhempien ja ystävien avulla.

Odotan poikamme neuvolakäyntejä kuin kuuta nousevaa. Silloin saat todisteen siitä että hän todellakin syö tarpeeksi ja kasvaa niinkuin pitää. Muistan kun panikoin yksikuukautistarkistusta koska olin viikkoa ennen aloittanut lisämaidon antamisen koska imetys tökki niin pahasti. Kysyin lupaa neuvolasta ja sain luvan antaa korviketta äidinmaidon lisäksi. Mutta olin kuitenkin huolissani että saan noottia jostakin. Joko hän ei ole kasvanut käyrän mukana tai sitten olisi pitänyt yrittää kovemmin imetyksen kanssa. Pelkäsin että hoitaja sanoisi että teen jotakin väärin. No kaikkihan oli niin hyvin kuin olla ja voi. Poika oli saanut tosi hyvin painoa lisää ja vielä kolme senttiä pituutta. Kyllä te teette kaikki oikein kun poika kasvaa käyrän mukana! Jatkakaa vaan samaan malliin. Jess! Olin niin iloinen kuullessani nuo sanat hoitajan suusta. Mieheni oli oikeassa. Vi klarar det, tillsammans. 

Olen ylpeä sinusta. Hoidat poikaasi niin luontevasti että äitiyden on pakko tulla äidinmaidon mukana. Poikanne ei voisi saada parempaa äitiä kuin sinä. Muistan nuo sanat ikuisesti. Kiitos äiti. Ja minä en olisi voinut saada parempaa äitiä kuin sinä.