sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Muuttuva vartalo

Olin onnekas kun sain nauttia suhteellisen helposta raskaudesta. Aamupahoinvointia ei juurikaan ollut muuta kuin parin viikon kestävä ällötys ruokaa kohtaan. Ei paha.

En missään vaiheessa tuntenut itseäni lihavaksi tai rantautuneeksi ryhävalaaksi, päinvastoin pidin kasvavasta vatsastani. Äitiysvaatteita ostin hyvin vähän, mielestäni pärjää hyvin parilla hyvin istuvilla housuilla ja legginsseillä, äitiyspaidat jäi muutaman käyttökerran jälkeen kaappiin unholaan. Olen aina ollut tarkka siitä mitä puen päälleni, ja raskaus toi siihen lisähaasteita. Otin tämän hauskana projektina. Miten saan olemassa olevan vaatekaappini hyödynnettyä vauvavatsan kanssa?


Rv. 13

Alussa ennen vauvauutisten julkistamista oli vatsanpeittämishaaste. Kuljin ensimmäiset kolme kuukautta pelkissä löysissä neuleissa ja legginsseissä. Kaikki vatsaa kiristävä ahdisti. Trikoo, tuo Jumalan lahja raskaana oleville naisille. Kun masuasukki oli julkista tietoa ja vatsanseutu kasvoi, väljät yläosat vaihtuivat tiukempiin. Löysät vaatteet saivat vaan aikaan Muumimammaefektin. Ei kiitos.

Pärjäsin siis todella pitkälle äitiyshousuilla ja pitkillä trikooyläosilla. Ei mitään mama-toppeja. Kun kelit lämpenivät ja H-hetki lähestyi lähes tulkoon asuin joustavassa maksimekossa. Samassa mekossa menin jopa synnyttämään.

Rv. 24

Kun sitten poika syntyi ja pääsimme kotiin menin heti vaa´lle. Olo oli höyhenenkevyt kun osa painosta matkusti turvakaukalossa. Meinasin pyörtyä kun näin lukeman; 9 kg enemmän painoa kuin ennen raskautta. Yhteensä niitä raskauskiloja kertyi vajaa 15 kiloa. En edes huomannut painonnousua raskauden aikana muualla kuin vatsanseudulla, joten elin jossain utopiassa että kun poika syntyy olen taas samoissa mitoissa kuin ennen raskautta. Ja pyh. Eihän se kroppa niin toimi. Tai nojaa ehkä elokuvissa.

Viikko ennen laskettua aikaa.

Minähän päätin raskaana ollessani etten ota mitään paineita raskauskiloista. Kehoni on jo käynyt läpi hurjan prosessin joten annetaan sille vähän lepoa. Mutta kun kurkkaat vanhaa vaatevarastoasi huomaat että päälle mahtuu just ne samat vaatteet kuin raskauden aikanakin. Kiva. Eikö nyt pitänyt olla taas mahdollista pukea päälleen ne ihanat farkut ja paidat jotka ovat odottaneet kaapissa sen 9 kuukautta? No ei.


Pari viikkoa synnytyksestä. Boyfriend-farkut mahtui päälle. Halleluja.

Vartalo muuttuu raskauden aikana hurjasti ja se jättää jälkensä myös raskaudenjälkeiselle kropalle. Minulla se näkyi hölskyvänä vatsanahkana, leveämpänä lantiona ja isompana rintavarustuksena. Ja minne ihmeeseen se takapuoli hävisi??

Nyt seitsemän viikkoa synnytyksestä alan jo hyväksyä muutokset vartalossani. En ole asettanut itselleni mitään aikarajaa palautua raskaudesta, kyllä se vanha kunnon kroppa palautuu ajallaan. En edelleenkään saa niitä vanhoja farkkuja päälleni ja trikoo on vieläkin materiaalivalinta numero yksi. Mutta kun katsoo tuota pientä herrasmiestä ja hän katsoo takaisin hymy naamalla, vedän ihan mielelläni sen joustavan maksimekon päälleni.


lauantai 18. heinäkuuta 2015

Onni tuli

Ja mistä blogin nimi tulee? Ihastuttavasta Eppu Nuotion runosta.

Onni tuli meille käymään,
sinut toi se tullessaan.
Kutsui meidät katsomaan.
Laski syliin, jätti siihen,
sinä vähän hymyilit,
unissasi ynähdit.

Onni lauloi pienen laulun,
laulun lauluista kauneimman.
Lapsen unista kertovan.
Kertoi meille, kertoi muille,
kertoi rannan koivupuille,
kertoi tuulenpoikasille,
kertoi koko kaupungille:

Millaista on olla pieni,
pienempi kuin muut.
Miten näyttää valtavilta
taivasta puhkovat puut.
Yhtä ihmettä on linnun lento,
tienpenkan heinänkorsi hento,
koiran haukku ja hännänpää,
kun pallo piiloon kierähtää.
Mitä ihmettä on aamupuuro
ja hellepäivän sadekuuro!

Millaista on rattaista pötköttää
ja kuunnella autoa etääntyvää.
Miten villapuvun sisällä
näkee villaisia unia.
Miten lumijäniksillä
on lumisia junia.
Miten ihmettä on ilmapallo,
leijonanmuotoinen!
Ja tanssiva karhu
ja karvaiset korvat sen!

Ja miten kaikista äänistä maailman,
tunnistaa sen rakkaimman.

Onni tuli meille käymään,
sinut toi se tullessaan.
Kutsui meidät katsomaan.
Onni lauloi pienen laulun,
laulun lauluista kauneimman,
lapsen unista kertovan.

Kertoi meille, kertoi muille,
kertoi rannan koivupuille,
kertoi tuulenpoikasille,
kertoi koko kaupungille:
katsokaa pikkuista pilvien piirtäjää,
sydänlohkareen suloista siirtäjää.
Katsokaa kultaa äidin, isän, koko suvun,
katsokaa tätä tarinaa, alkua uuden luvun.

Eppu Nuotio


Tervetuloa!

Hei vaan kaikille! Olen Bee. Asun rivitalokolmiossa yhdessä avomieheni ja Vini-koiran kanssa. Onni tuli meille käymään toukokuun viimeisenä sunnuntaina 2015 kun pieni poikamme syntyi maailmaan.

Tänne tulen keräämään ajatuksia arjesta, perhe-elämästä, äitiydestä ja kaikesta muusta mitä elämä tuokaan tullessaan. 




Kirjoitan yleisesti mitä mieleeni tulee, kaikkein henkilökohtaisimmat asiat jätän blogin ulkopuolelle. Olen aina pitänyt kirjoittamisesta, joten blogin perustaminen on ollut mielessä jo jonkun aikaa. Sanotaan vaikka että tämä on minun oma terapiaistuntoni! 

Toivottavasti viihdyt mukana!